maanantai 18. helmikuuta 2013

Haaste

Sain haasteen Carolinalta. Sain sen toiseen blogiini, mutta vastaan tänne.

Tämän haasteen säännöt
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Myös haastajan esittämiin 11:een kysymykseen pitää vastata sekä linkata haastajan blogi.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä ja haastaa uudet bloggaajat.
4. Haastettujen pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Heille tulee kertoa että heidät on haastettu.
6. Ei takaisin haastamista.


(Oli pakko muokata näistä säännöistä älyttömät kielioppivirheet pois. Ammattitauti.)

-------------------------------------

Yksitoista asiaa minusta
1. Kasvatan marsuja virallisella kasvattajanimellä sekä roborovskeja ilman nimeä.
2. Olen ollut Suomen Marsuyhdistyksen hallituksessa kaksi kautta.
3. Kuulun Suomen Marsuyhdistykseen, Suomen Hamsteriyhdistykseen, Suomen Kaniyhdistykseen, Pirkanmaan Nakertajiin sekä Etelä-Pohjanmaan jyrsijäyhdistykseen. 
4.Kengännumeroni on 37.
5. Minulla on "rastat" eli takut.
6. Olen ollut puolisoni kanssa yli 11 vuotta.
7. Nykyinen autoni on viides omistamani.
8. Minulla on viisi "jumpinia" (joista kaksi aitoja Jumpin-merkkisiä, yksi InOne ja kaksi halpisversioita).
9. Opiskelen lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkintoa työn ohessa.
10. Minulla kaksi maakilpikonnaa ja leopardigekko.
11. En juo kahvia. Paitsi joskus erittäin harvoin.


Carolinan kysymykset:

1. Oletko joskus haaveillut muuttamista ulkomaille? Jos olet, minne?
Olen, useasti. Jonnekin lämpimään.
2. Omistatko eläimiä? Jos kuinka monta.
Omistan. Yhteensä 56.
3. Miksi perustit blogin?
Minulla on tarve merkitä asioita muistiin.
4. Tykkäätkö enemmän kesästä vai talvesta? Miksi?
Kesästä. Talvella on kylmä.
5. Miksi haluat isona?
Lasten ja nuorten erityisohjaajaksi.
7. Käytätkö paljon rahaa vaatteisiin?
Riippuu mikä on paljon. En.
8. Onko sinulla lävistyksiä?
On.
9. Onko sinulla tatuointi?
Viisi.
10. Mitä pelkäät eniten?
Menetyksiä.
11. Luetko minkälaisia blogeja?
Eniten varmasti eläinaiheisia, erityisesti kasvattajien blogeja.


-------------------------------------

LISÄYS 21.2. 
Sain tämän saman haasteen siihen samaan blogiin myöskin Tildalta. Lisään vastaukset hänen kysymyksiinsä tähän alle, koska en jaksa tehdä uutta postausta samasta aiheesta.

1. Mikä on lempi kanirotusi ?
Venäläinen, kääpiöjänis, saksanjättischeck.
2. Mikä aloitti kani harrastuksesi ?
Ensimmäisen kanini sain alle kouluikäisenä joskus 1991 maissa.
3. Miksi juuri kani ?
Kanit ovat mukavia lemmikkejä.
4. Onko muita eläimiä  kuin kaneja ?
Minullako? On. Marsuja, hamstereita (syrkkejä ja roborovskeja), kaksi kilpikonnaa, leopardigekko ja okapiru.
5. Millainen on unelma kanila?
Tilava, valoisa ja helppo siivota.
6. Monta kania sinulla on ?
Viisi.
7. Minkä eläimen ottaisit jos saisit minkä vain ?
Ponin.
8. Unelmien kani?
Kääpiöjänis venäläisenä.
9. Mitä teet kanien kanssa päivisin?
En mitään, olen päivisin töissä.
10. Asuuko kanisi sisällä vai ulkona
Ulkona, yksi marsulassa.
11. Mitä huonoja puolia on kaneissa?
Ne kakkaavat ja pissaavat.

-------------------------------------

LISÄYS 22.2.
Sain tämän saman haasteen jo kolmannen kerran siihen samaiseen kaniblogiini. :D
Tällä kertaa Feikkiruusulta. Tässä vastaukseni Feikkiruusun kysymyksiin.

1. Mitä mieltä olet hevosenlihan syömisestä?
Lihaa se on yhtälailla kuin nauta tai sikakin.
2. Miksi bloggaat?
Aiemminkin jo vastasin, että minulla on tarve merkitä asioita muistiin.
3. Tykkäätkö valokuvata?
Tykkään. Haluaisin vain olla siinä parempi.
4. Unelmien lemmikkieläin?
Poni.
5. Oletko koira vai kissaihminen?
Molempia.
6. Uskaltaisitko hypätä benji-hypyn?
En tiedä. Nuorempana olisin varmasti hypännytkin, mutta en tiedä enää... Vanhuus ei tule yksin.
7. Kuntosalitreeni vai lenkki metsässä?
Lenkki metsässä <3
8. Tummat vai kirkkaat värit?
Tummat.
9. Mitä mieltä olet raviurheilusta?
En ole ikinä seurannut.
10. Salatut elämät vai Putous?
Putous. Salkkareita en ole katsonut varmaan jaksoakaan kahdeksaan vuoteen. Typerä sarja.
11. Lasketteluloma Lapissa vai mökkiloma kesällä järven rannalla?
Vaikea valinta. Molemmat kelpaisi. Ehkä se lasketteloma kuitenkin.

-------------------------------------

En haasta ketään, mutta jos joku haluaa ottaa haasteen vastaan, niin voit ilmoittaa siitä kommentilla, niin lisään linkin blogiisi tähän.

Tässä minun kysymykseni, jos joku innostuu haasteen ottamaan vastaan.
1. Kuinka vanha olet?
2. Mikä on aito hiustesi väri?
3. Minne tahtosit matkustaa? Miksi?
4. Tahtoisitko olla julkisuuden henkilö? Minkä alan? Miksi?
5. Miksi luet blogia, josta otit haasteen vastaan?
6. Miksi otit haasteen vastaan?
7. Millaisissa lakanoissa nukut tällä hetkellä?
8. Mitä pelkäät?
9. Mitä haluaisit tehdä 10 vuoden päästä?
10. Radio, televisio, tietokone vai pelikonsoli?
11. Miltä nyt tuntuu?
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti