Olen rakastunut. Nimittäni Edwardiin.
Aloitin
eilen lukemaan Houkutusta ja pääsin sivulle 294 enkä todellakaan edes lukenut yötä myöden, ajoissa menin nukkumaan, ei tainnut kello olla yhtätoistakaan. Hieman siis kirja
imaisi mukaansa siinä illan aikana.
Näin ei ole käynytkään vähään aikaan,
lukeminen ollut vähän pakkopullaa ja aina on ollut paniikki noiden kirjaston
kirjojen kanssa. Meillä kun töissä käy kirjastoauto kerran viikossa,
niin se on sitten pakko palauttaa ne kirjat juuri sinä tiettynä päivänä. Uusimman
Remeksen (Ylösnousemus) sain vaivoin luettua määräaikaan mennessä, vaikka se oli hyvä
(kuten Remeksen kirjat aina ovat, ehdotonon suosikkikirjailijani) ja yhtä Varesta olen lukenut ehkä puoli vuotta, ei
vaan etene...
En edes tiedä miksi tuo kirja imuttaa noin valtavan paljon,
koska ei se varsinaisesti ole edes hyvä. :D Tästä en jaksa ainakaan vielä alkaa kirjoittamaan sen enempää, ehkä syvemää analyysiä myöhemmin.
Tilasin joululukemiseksi
kaikki(?) neljä osaa (maksoivat yhteensä 32€ ja paidankin sain kaupan
päälle, katso edellinen postaus tunnisteella "kirjat"), mutta voi olla, että olen lukenut nuo jo hyvissä ajoin ennen
joulua.
Nämä Twilightit eivät ole koskaan kiinnostaneet minua,
leffojakaan en ole katsonut kuin ensimmäisen osittain. Ehkä tässä käy
samoin kun Harry Pottereiden kanssa, niidenkin kanssa olin
myöhäisherännäinen. Taisin aloittaa ensimmäisen Potterin lukemisen 2007 ja luinkin
putkeen heti kaikki siihen mennessä ilmestyneet. Sitten odotin kuin
kuuta nousevaa Puoliveristä Prinssiä, joka muistaakseni ilmestyi
maaliskuussa 2008 ja sitten taas Kuoleman Varjeluksia.
Katsotaan. Nyt on neljä päivää aikaa lukea, kun on vapaata. Ihanaa.
Niin. Hyvää itsenäisyyspäivää vaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti