2 munaa
2 dl sokeria
100 g voisulaa
2 dl punaista maitoa (alkuperäisessä ohjeessa luki kermaa, mutta eipä löytynyt kaapista)
1 tl leivinjauhetta
4 dl vehnäjauhoja
Päälle
1 ½ l pilkottuja raparpereja (en muuten laittanut kuin pakasterasiallisen ja hyvin riitti...)
50 g pehmeää voita
1 ½ dl vehnäjauhoja
Kuumenna
uuni 200-asteeseen. Sekoita pohjan aineet keskenään puuhaarukalla (ensimmäinen virhe, käytin muovista nuolijaa!!).
Kaada voideltuun piirakkavuokaan. Taikinasta riittää yhteen
halkaisijaltaan n. 28 cm:n kokoiseen piirakkavuokaan tai kahteen
pienempään. (Itse laitoin 24cm irtopohjavuokaan kun en muutakaan löytänyt. Ei kannattanut. Jäi hyvin raa'aksi keskeltä...)
Levitä pilkotut raparperit taikinan päälle.
Nypi pehmeä voi, jauhot ja sokeri muruiksi. Ripottele muruseos raparperien päälle ja nosta piirakka uuniin noin 25 minuutiksi.
Jäähdytä vähän ennen tarjoilua.
Aion itse testata tätä vielä uusiksi, sen verran hyvän makuinen tuo kypsäksi ehtinyt pohja on. Ihanan pehmeää ja kuohkeaa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti