lauantai 28. syyskuuta 2013

Seppo








Seppo on punatäplikäs turkkilainen angora ja maailman kaunein kissa. <3 Ja hölmöin.


torstai 26. syyskuuta 2013

Iik



Onko se nyt talvi?


lauantai 21. syyskuuta 2013

Kivusta nautintoon on matkaa pelottavan vähän, jos edes sitäkään...


Tatuoinnin kuvan lataaminen nettiin on vähän niin ja näin. Tuskin kukaan haluaa, että jollakulla toisella olisi tismalleen samanlainen tatuointi kuin itsellä. Tämä on kuitenkin niin tavanomainen, että menkööt tällä kertaa.

Eilen tämä siis nakuteltiin ihooni Fatboys Tattoossa. Tykkään paljon. Niin paljon, että halusin sen täälläkin esitellä. Nimenomaan juuri tällaisen sydämen halusin. Se on täydellinen. <3


sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Freddyn kuvakisa

Osallistuin taannoin Facebookissa Freddyn kuvakisaan ja toinen sijahan sieltä sitten irtosi. Ehkä seitsemisen ääntä oli erona voittajakuvaan. Kolmanneksi tullut jäikin sitten jo aika paljon kauemmaksi. 
Palkintona oli toiseksi tulleelle 50€ lahjakortti PeNetStoreen ja tällaisen tilauksen sinne tein;


Tilauksen tein tiistaina ja paketti oli noudettavissa jo torstaina, todella nopeaa toimintaa!


Melkoisa tilbehööriä, mutta eipä siellä oikein ollut mitään minulle. Noita isoja vesipulloja olisin voinut tilata koko rahalla, mutta nuo kaksi olivat ainoat varastossa....

Ja kisaan osallistunut kuvahan oli tämä;


Vanhaherra Jaska kesällä 2012.


lauantai 14. syyskuuta 2013

Vielä jaksaa kukkia...

Kohtalonkukat senkun kukkivat edelleen täysillä, vaikka eletään jo syyskuun puoliväliä. Näitä laitetaan ehdottomasti ensi kesänäkin!



tiistai 10. syyskuuta 2013

Terveisiä Bodomjärveltä

Käytiin 6.-8.9.2013 Espoon Oittaalla, Bodomjärven rannassa viettämässä Nordic Championship Show eli Pohjoismaiden mestaruuskisat marsuille. Paikalla oli suomalaisten lisäksi ruotsalaisia, tanskalaisia ja venäläisiä. Itse näyttelystä enemmän asiaa tuon linkin takana siitä kiinnostuneille, mutta tässä vielä parit tunnelmakuvat.

Mökki illalla 6.9.
 Hieman oli spookyä tuolla leirintäalueella perjantai-iltana, kun oltiin lähes ainoat paikalla olijat. 

Oittaan navetan pihalta aamulla 7.9.
 Sumu oli komea koko Oittaan alueella. Aika kylmäkin oli.


Mahtavat maisemat navetan vintiltä.
 Mutta kyllä se lämpötila siitä päivän mittaan kohosi, vähän turhankin paljon...


Aika messevät palkinnot oli.

Suurta jännitystä kotiintulomatkalla aiheuttanut Ooppeli...


perjantai 6. syyskuuta 2013

Joko?


Joko se syksy alkaa?


maanantai 2. syyskuuta 2013

Sikses kiva työpäivä




Laitetaan tämä nyt vielä tunnisteella "kesä", vaikka syyskuuta jo eletäänkin. Niin kesäistä on silti vielä...
Kuvat otettu Reilan rannassa meren ääressä.